Pieropan, Soave Classico DOC – perinteitä ja innovaatiota

Viinimaailma tuntee monia lääkäreitä joiden intohimoinen viiniharrastus johti yhä ammattimaisempaan toimintaan. He sijoittivat viinitarhoihin ja aloittivat oman tuotannon.

Pieropanin viinitalon historia alkoi dottore Leonildo Pieropanin herrasmiesharrastuksesta. Hän on nykyisten omistajaveljeksien isoisän isä. Historia kertoo kirurgista joka pelkäsi verta ja näin ollen ryhtyi valkoviinin viljelijäksi.

Neljä sukupolvea on vuodesta 1880 lähtien antanut panoksensa perheyrityksen menestystarinaan. Leonildo Pieropanin ensimmäisen palsta on osa Calvarinon viinitarhaa Soave Classicossa, Venetossa.

Leonildon pojanpoika ja kaima alkoi työnsä isänsä parina tutkintonsa suoritettuaan vuonna 1967. Viisi vuotta myöhemmin 1972 vetovastuu siirtyi hänelle. Leonildo, kutsumanimeltään Nino, hankki vaimonsa Teresitan kannustamana lisää viinitarhoja Soave Classicon parhailta rinteiltä. Häntä kiinnosti teknologian uudet innovaatiot ja hän halusi luoda viinejä jotka ilmentävät rypälettä, maaperää, mikroilmastoa ja käsityötaitoa. Näin syntyi kaksi legendaarista palstaviiniä:

Vigneto Calvarino vuonna 1971 ja Vigneto La Rocca 1978. Uudet innovaatiot yhdistyivät hyväksi havaittuihin perinteisiin käytäntöihin. Uusi, paikallisista materiaaleista rakennettu viinikellari sulautuu hienosti historiallisten viinitarhojen maisemiin.

Pieropanin suku on asunut alueella vuosisatoja. Palazzo Pullici on ollut perheen koti 250 vuotta.

Pieropanin tilaan kuuluu 42 hehtaaria luomuviljeltyjä tarhoja Soave Classicon parhailla terassirinteillä, 30 hehtaaria valkoviinin ja 12 hehtaaria punaviinin viljelyä. Köynnökset ovat vanhoja, juuret yltävät syvälle.

Leonildo menehtyi odottamatta aivan liian varhain vuonna 2018 korjattuaan 50 satoa. Hän oli kansainvälisesti tunnettu italialaisten viinien ja erityisesti laadukkaiden Soave Classico -viinien lähettiläs. Leonildon vaimo Teresita ja neljäs sukupolvi, veljekset Andrea ja Dario, jatkavat työtä.

 

Pieropan Soave Classico DOC, 85% Garganega och 15% Trebbiano di Soave  on kauan kuulunut suosikkeihini. Esimerkillisen hyvin tehty, tasapainoinen, laadukas, melko täyteläinen valkoviini millä on moninaiset käyttömahdollisuudet. Rypäleet kerätään perheen omistamilta Soave Classicon rinnetarhoilta.

Viini käy 14-18 asteessa lasilla vuoratuissa, tulppaanin muotoisissa sementtitankeissa, seuraa viinin sakkakypsytys minkä pituus riippuu vuosikerrasta, pullotus seuraavan vuoden keväällä. 

Pieropan Soave Classico DOC 2022 

Hienovaraisessa tuoksussa on häivähdys mantelinkukkaa ja marsipaania. Raikas, melko täyteläinen maku missä happoisuus ja konsentroitunut hedelmä hienossa tasapainossa, viipyilevä jälkimaku. Helposti yhdisteltävissä keittoihin, parsaan, äyriäisiin, makean veden kaloihin ja sopii myös aperitiiviksi pienten suupalojen kera. Tarjoilu 12 asteisena.

Jokasyksyisessä Grand Vin -viinitapahtumassa lokakuussa 2023 sain maistaa Pieropanin erinomaiset palstaviinit, Calvarino 2020 ja La Rocca 2021. Mieleenpainuvat elämykset antoivat aiheen joulun ja uudenvuoden välipäivien tastingiin. Olimme jouluruokien kyllästämiä ja kaipasimme vaihtelua. Nämä tyylikkäät Soave Classicot ja ruokaisat salaatit olivat toiveidemme täyttymys.

Calvarino, joka syntyi 1971, on ensimmäinen italialainen yhden palstan valkoviini ja myös eräs Italian tunnetuimmista ja pitkäikäisimmistä valkoviineistä. Calvarino Soave Classicon ytimessä on osa alkuperäisiä tarhoja mitkä hankittiin 1900-luvun alussa. Nimi pikku Golgata viittaa vaikeasti työstettävään maaperään.  

Calvarino Soave Classico DOC 2021, Garganega 70%, Trebbiano di Soave 30%, klassinen Soaven vulkaaninen maaperä, 200-300 metrin korkeudessa 

Käymisen jälkeinen sakkakypsytys 12-15 kk, lasilla vuoratuissa, tulppaanin muotoisissa sementtisäiliöissä, antaa viinille makua ja täyteläisyyttä.

Oljenkeltaisessa värissä häivähdys vihertävää. Raikkaassa, elegantin hedelmäisessä maussa sitrusta ja keltaista luumua. Hedelmä ja hapokkuus ovat hienossa tasapainossa moniulotteisessa maussa ja elegantti mineraalisuus herättää ruokahalun. Scampi-caesarsalaatti oli loistava pari viinille!

Lokakuussa sain maistaa vuosikertaa 2020 jossa oli jo enemmän luonnetta. Nämä laatuviinit vain paranevat vuosien vieriessä.

La Roccan maaperä Monte Rocchettan rinteillä on entisen merenpohjan perua olevaa kalkkipitoista savea. Tarhan mikroilmasto antaa viinille yksilöllisen luonteen.  Rypäleet, 100% Garganega, korjataan tarkoituksellisen myöhään, usein lokakuun lopussa. 

Leonildo Pieropanin mielestä tämä yksilöllinen luonne vaati yksilöllisen kohtelun: Viini kypsyy sekä 2000 litran että 500 litran (tonneaux) -tammitynnyreissä. Tämä oli vallankumouksellista. Kesti jonkin aikaa ennen kuin Italian sommelieryhdistys ja Gambero Rosso -viiniopas löysivät La Roccan suuruuden mitä tänä päivänä ei kyseenalaisteta.

 La Rocca Soave Classico DOC 2021 100% Garganega

Viini käy tammitynnyreissä, kypsytys tammessa (tonneaux) hiivasakan päällä noin 15 kuukautta mikä antaa viinille moniulotteisuutta.

Väri on kullankeltainen. Jo tuoksu kertoo La Roccan ainutlaatuisesta luonteesta: Intensiivinen, kypsän, eksoottisen mangohedelmäinen ja hivenen pähkinäinen. Maku on täyteläinen, eksoottisen hedelmäinen, moniulotteinen, kevyen mausteinen, hieno hapokkuus on jo nyt elegantisti integroitunut tammeen, todella pitkä suuta hyväilevä jälkimaku.

La Rocca oli ihana elämys fasaaninrinnan kera, salaattipedillä uunipunajuuria ja vuohenjuustoa. Suosittelen myös herkkutattirisoton ja täyteläisten lohiruokien kanssa.

Italialaiset valkoviinit ovat erinomaisia ruokaviinejä. Tarjoilulämpötila 10-12 astetta.

Alkosta löytyvät Calvarino ja La Rocca ovat nuoria, vuosikertaa 2021. Kaikki laadukkaat viinit paranevat oikein kypsytettyinä. 

http://pieropan.it