Giuseppe Nada, Barbaresco – puhdaspiirteistä, kukkaista eleganssia

Online-tastingit toivat tervetullutta vaihtelua yksitoikkoiseen covid-eristykseen. Maaliskuun lopussa 2021 osallistuin erääseen Mr. Nebbiolon etätastingiin. Illan kuluessa meillä oli yhteys Barbaresco-tuottaja Giuseppe Nadan viinintekijä Enrico Nadaan. Maistelimme muun muassa Nadan 2017 Barbaresco Casotia. Mikä viini! Olin melkein sanaton mutta en toimintakyvytön. Seuraavana päivänä tein ystävieni kanssa yhteistilauksen. Miten voi Barbaresco olla niin hurmaava: Puhdaspiirteisyyttä, eleganssia ja ruusuista kukkaisuutta! Tähän halusin saada vastauksen.

Giuseppe Nadan viinintuotannon historia alkoi vuonna 1900 kun esi-isä osti talon johon kuului viini- ja hedelmätarhoja Treison jyrkillä rinteillä Barbarescossa. Viinitarha sijaitsi Casot-nimisellä palstalla. 1964 teki Giuseppen isä, Antonio, rohkean päätöksen. Hän pullotti osan tuotannosta omalla etiketillä. Tämä vaati satsausta omaan viinikellariin. Antonio tuntui näkevän tulevaisuuteen, sillä vuonna 1966 Barbaresco sai ensimmäisten joukossa DOC-statuksen. 1980 Barbarescosta tuli DOCG. 1970-luvulla Giuseppe Nada oli myös ensimmäisten joukossa pullottamassa viinejään perinteisiin Albeisa-pulloihin.

Barbarescon korkeimmat rinteet sijaitsevat Treisossa. Täällä puhaltavat raikkaat tuulet. Viinit ovat elegantteja ja kevytrakenteisia. Ilmaston lämpenemisellä on ollut positiivinen vaikutus.

Casot on laajalti tunnettu ja arvostettu, eräs Treison parhaimmista tarhoista. Ilmansuunta on lounaaseen, 290 – 330 metrin korkeudessa vuoren suojaamana. Lämpimämpi sijainti antaa viinille moniulotteisuutta, silkkisyyttä, puhdaspiirteisyyttä, eleganssia ja tasapainoa.

Enrico Nada vastaa Giuseppe Nadan viininvalmistuksesta vuodesta 2008. Hehtaareja on, Casot– ja Marcarini-tarhoilla, kaikkiaan 6. Viljely on ollut luonnonmukaista vuodesta 2014, sertifikaatti saatiin 2017, vuosituotanto on noin 50 000 pulloa. Mottona on puhdaspiirteisyys ja eleganssi. Sulfiittia käytetään vähemmän kuin mitä luomuviljelyssä on sallittu.

Onneksi edellisten vuosikymmenten kokeiluhalukkuus on menneen talven lumia. Pahimmissa tapauksissa onnistuttiin Nebbiolon eleganssi peittämään uudella barrique-tammella.

Enrico on päätynyt keskitiehen Barbarescon tammikypsytyksessä. Hän käyttää eri kokoista ja eri alkuperää olevaa tammea: Ensimmäisenä vuotena, 10 % uutta barrique’ia, käytettyä 500-litran tonneau’ta ja 1000-litran tynnyreitä, kaikki ranskalaista tammea; toisena vuonna 3000-litran ja 4000-litran slavonialaisia tammitynnyreitä. Lopputuloksena on hienostunut mausteisuus. (Kerin O’Keefe 2014).

Helsingin vuotuisten Kirjamessujen yhteydessä on myös Viinimessut. Lokakuussa 2021 viinitapahtuma oli suppeampi. Maahantuoja Mr. Nebbiolon Barolo Bar’issa oli kuitenkin laaja valikoima Piemonten viinejä. Myös tuottajia oli tullut Helsinkiin, muiden muassa Enrico Nada.

Oli ilo saada tavata Enrico ja maistella viinejä hänen kanssaan. Maistelemani viinit: 2017 Langhe Riesling, 2020 Langhe Nebbiolo, 2017 Barbaresco Casot och 2016 Barbaresco Casmar Riserva. Langhe Riesling lanseerataan vasta kolmen vuoden pullokypsytyksen jälkeen.

2020 Langhe Nebbiolo DOC  9000 pullon vuosituotanto  

Rypäleet tulevat Casot- ja Marcarini-tarhoilta, 20-30 päivän maseraatio 28 asteessa, 8-9 kuukautta käytetyissä 500 litran Allier-tammitynnyreissä. 

Nuori rubiininpunainen Nebbiolo-väri.

Elegantti, raikas, hedelmäinen tuoksu missä kypsää kirsikkaa, mausteisuutta ja kuivien ruusujen  hentoa kukkaisuutta.

Nuoressa keskitäyteläisessä maussa raikas karpaloinen hedelmäisyys ja hyvin integroituneet Nebbiolo-tanniinit ovat loistavassa tasapainossa, pitkässä jälkimaussa hienostunutta mausteisuutta.

Pitkä kuorimaseraatio tekee Langhe Nebbiolosta pehmeämpää ja täyteläisempää, siis nautittavuutta jo nuorena ja silti ikääntymispotentiaalia. 

Kun lokakuussa kysyin Enricolta miksi Allier-tammea, sain vastaukseksi: Se takaa raikkaan ja puhdaspiirteisen lopputuloksen. 

2017 Barbaresco Casot DOCG 15 000 pullon vuosituotanto

Käyminen 30-32 asteessa, villihiiva ilman lisättyä sulfiittia, minkä jälkeen 40-50 päivän maseraatio, 18-20 kuukauden kypsytys 1000/3000/4000 litran tammitynnyreissä ja vielä 7-8 kuukautta pullossa

Barbaresco Casot edustaa talon tyyliä: Raikasta, tummaa, punaista hedelmää missä kukkaisuutta, mausteisuutta, hienostunutta tanniinia ja pituutta. Eleganssia ja balanssia!

Kun täällä viinavyöhykkeellä lukee Decanter– ja Wine Spectator -lehdistä viinintuottajatähti-löydöistä on useimmiten hivenen kateellinen koska harvemmin heidän viinejään täältä saa. Nyt kävi päinvastoin, sain mahdollisuuden maistaa 2017 Barbaresco Casot’ia ja tilata sitä netistä maaliskuussa 2021 ja joulukuussa luin tämän arvion Wine Spectator’istä:

“A pretty red, boasting floral, strawberry, currant and cherry aromas and flavors. Accents of hay and white pepper add depth as this cruises to the long finish. The refined structure keeps this focused and balanced.”  Giuseppe Nada Barbaresco Casot 2017, 95 p in Wine Spectator list of Top 100 Wines of 2021 (Rank 15) December 2021

Myös Wine Enthusiast Magazine sijoitti 2017 Casot’in kymmenen parhaan joukkoon:  “10 Top-Scoring Barbarecos from the 2017 Vintage”.

2016 Barbaresco Riserva Casmar DOCG 3000-4000 pullon vuosituotanto 

Tämän Riservan rypäleet tulevat Casotin och Marcarinin vanhimmista köynnöksistä. 

Käyminen 30-32 asteessa, villihiiva ilman lisättyä sulfiittia, minkä jälkeen 60-70 päivän maseraatio, 12 kuukauden kypsytys 1000/500 litran tammitynnyreissä ja 24 kuukautta vielä isommissa tynnyreissä. Viini on parhaimmillaan 6-30 vuotta pullotuksesta.

Kun Casot briljeeraa kevyemmällä eleganssillaan niin Casmar Riservan leveämpi bouquet uhkuu voimaa, syvyyttä ja moniulotteisuutta, osittain johtuen sekä pidemmästä maseraatiosta että tammikypsytyksestä. 

Kun nautin tämän upean viinin niin se oli luonnollisesti liian nuori mutta todella suuri elämys mikä vielä parani kun kumppanina oli ankanrintaa ruokaisalla salaattipedillä.

2015 Barbaresco Marcarini DOCG  

Vinifikaatio noudattaa edellisten Barbarescojen kaavaa, Marcarinissa myös pitkä 60-70 päivän maseraatio. 

Vuosikerta 2011 oli ensimmäinen Barbaresco Marcarini. Tarhan kaakkoinen ilmansuunta on viileämpi ja näin viinit ovat vähän tiukempia. Myös tässä viinissä hurmaa Nebbiolon klassinen hienostuneisuus, orvokkia, kuivia lehtiä ja pitkään suuta hyväilevät elegantit tanniinit. 

On ollut todella mielenkiintoista ja elämyksellistä saada maistaa näin monta viiniä tältä laatutuottajalta. Pitkä maseraatio tekee viineistä pehmeämpiä ja täyteläisempiä. Viinit ovat nautittavia jo nuorena ja paranevat aina vaan pitkään kellaroituna.

Kaiken kruunasi Nadan Vino Spumante di Qualità, Rosato, Metodo Classico – 48 Mesi, Dosaggio Zero: Niin ihastuttavan puhdaspiirteisiä, elegantteja, hedelmäisiä kuplia! Olen todella ihastunut Nebbiolo Spumante’en ja tämä on maistamistani tähän asti paras.

Nadan Langhe Nebbiolo 2020 tuli nyt maaliskuussa Alkon valikoimiin ja myöhemmin saa myös muita Giuseppe Nadan viinejä viinikellari.com ‘ista 

Lähteet:

Online-tasting 3/2021 ja tapaaminen  Enrico Nadan  kanssa  10/2021

Barolo and Barbaresco, The King and Queen of Italian Wine,  Kerine O’Keefe, 2014

Wine Spectator, December 2021

http://nadagiuseppe.it

 

Giuseppe Nada, Barbaresco – ren, blommig elegans

Alla online-provningar var ett välkommet avbrott i den monotona covid-tristessen. I slutet av mars 2021 deltog jag i en av importören Mr. Nebbiolos online-provningar. Under kvällen hade vi online-träff med Barbaresco-producenten Enrico Nada från Giuseppe Nada i Treiso. Vi provade bland andra Nadas Barbaresco Casot av årgång 2017. Vilket vin! Renhet, elegans och rosenblommighet som gjorde en mållös men inte handlingsförlamad. Följande dag beställde jag tillsammans med mina vinvänner åtta flaskor. Hur kan en Barbaresco vara så rent ut sagt ljuvlig: Ren, elegant och balanserad med intensiv rosendoft! Det ville jag veta. 

Vinhuset Giuseppe Nadas anor går tillbaka till år 1900 då en anfader till Giuseppe och Enrico Nada köpte ett litet bostadshus med tillhörande vin- och fruktodlingar på en brant sluttning i kommunen Treiso i Barbaresco. Vingården var belägen i parcellen Casot. 1964 tog Giuseppes far, Antonio det modiga beslutet att tappa en del av produktionen på flaska med egen etikett. Detta förutsatte förstås en investering i en liten vinkällare i huset. Antonio var verkligen förutseende för 1966 var Barbaresco bland de första som fick DOC-status. DOCG blev Barbaresco 1980.  På 1970-talet var Giuseppe Nada en av de första producenterna som började använda de traditionella Albeisa-flaskorna.

I Treiso finns Barbarescos högsta bergssluttningar. Här blåser det friska vindar och man anser att Treiso har vunnit på klimatuppvärmningen. Vinerna har lättare struktur och är kända för sin elegans. 

Det historiska läget Casot är vida erkänt som ett av de bästa i Treiso. Exponeringen är sydväst, läget tillhör de lägsta, 290 – 330 möh, och är dessutom skyddat av ett berg. Vinerna från detta varmare läge har mera komplexitet, silkighet, renhet, finess och balans. 

Enrico Nada ansvarar för vinframställningen på Giuseppe Nada sedan 2008. Man har  sammanlagt 6 hektar i lägena Casot och Marcarini. Man har odlat ekologiskt sedan 2014 och  certifikat fick man 2017, årsproduktionen är cirka 50 000 flaskor. I sina viner eftersträvar Enrico renhet och elegans. Sulfit använder man mindre än det tillåtna för ekologisk odling. 

Tur att tidigare decenniers experimentlusta med nya barrique för lagring av Nebbiolo är passé. I de värsta fallen lyckades man dölja druvans eleganta karaktär. 

Enrico har valt ett mellanting när det gäller val av ekfat.  För Barbaresco använder han ekfat av varierande ursprung och storlek: Under det första året, 10 % ny barrique, använda 500-liters tonneaux och 1000-liters tunnor av fransk ek, under det andra året 3000-liters och 4000-liters tunnor av slavonsk ek. Slutresultatet är komplexitet utan dominerande träinslag. (Kerin O’Keefe 2014) 

I slutet av oktober, i samband med Bokmässan i Helsingfors, brukar man ordna en vinmässa. I oktober 2021 var denna ganska begränsad men importören Mr. Nebbiolo var väl representerad med en Barolo Bar. Där kunde man även träffa några producenter, till exempel Enrico Nada. Att träffa, samtala och prova med honom var väldigt intressant. Vi provade 2017 Langhe Riesling, 2020 Langhe Nebbiolo, 2017 Barbaresco Casot och 2016 Barbaresco Casmar Riserva. Langhe Riesling lanseras när producenten lagrat vinet i tre år. Då har Rieslingens syror blivit drickvänliga och vinet är färdigt att konsumera.

2020 Langhe Nebbiolo DOC 9000 fl/år Druvorna kommer från Nadas båda lägen, Casot och Marcarini, 20 – 30 dagars skalmaceration i 28 grader, 8 – 9 månader i länge använda 500 liters fat av Allier-ek (tonneaux).

Ung rubinröd Nebbiolo-färg. Elegant, ung fruktig doft med inslag av mogna körsbär, kryddighet och blommighet av torkade rosor.

Den eleganta, välstrukturerade smaken har inslag av mogna tranbär och bjuder på fin balans mellan fruktighet och välintegrerade lätta Nebbiolo-tanniner samt lång, diskret kryddig eftersmak.

Nada vinifierar denna Langhe Nebbiolo i länge använda 500 liters fat av Allier-ek (tonneaux). Här antyds fatbehandlingen enbart som en elegant, diskret kryddighet. När jag i oktober frågade varför Allier-ek, svarade Enrico Nada att resultatet blir rent och fräscht.

 

2017 Barbaresco Casot DOCG 15 000 fl/år Jäsningen sker med vildjäst utan tillsatt sulfit vid 30 – 32 grader, därefter skalmaceration i 40 – 50 dagar, 18 – 20 månader i 1000 / 3000 / 4000 liters ekfat och 7 – 8 månader i flaska.  

Barbaresco Casot  representerar husets stil: Mörk, röd fruktighet med med blommigt och kryddigt inslag, eleganta tanniner och längd. Fräschör, elegans och balans!

När man här på brännvinsbältet läser i Decanter och Wine Spectator om nyupptäckta vinproducentstjärnor känner man aningen avund för sällan hittar man vinerna här hos oss. Nu gick det tvärtom, jag fick möjlighet att prova 2017 Casot och beställa det på nätet i mars 2021 och i december läste jag detta omdöme i Wine Spectator:

“A pretty red, boasting floral, strawberry, currant and cherry aromas and flavors. Accents of hay and white pepper add depth as this cruises to the long finish. The refined structure keeps this focused and balanced.”  Giuseppe Nada Barbaresco Casot 2017, 95 p in Wine Spectator list of Top 100 Wines of 2021 (Rank 15) December 2021

Även Wine Enthusiast Magazine rankade 2017 Casot bland “10 Top-Scoring Barbarecos from the 2017 Vintage”.

2016 Barbaresco Riserva Casmar DOCG 3000 – 4000 fl/år  Till denna Riserva använder man druvor från de äldsta vinstockarna i både Casot och Marcarini. Jäsningen sker med vildjäst utan tillsatt sulfit vid 30 – 32 grader, därefter skalmaceration i 60 – 70 dagar, 12 månader i 1000 / 500  liters ekfat och därefter ytterligare 24 månader i ännu större fat.  Vinet är som bäst från  6 – 8 år efter buteljering upp till 25 – 30 år.

Medan Casot briljerar med en lite lättare elegans uppvisar Casmar Riserva en bredare bouquet med kraft, djup och komplexitet som kommer från den längre skalmacerationen och fatlagringen. 

När jag provade detta utsökta vin var det naturligtvis lite för ungt men en stor upplevelse och blev ännu bättre till ankbröst på en matig salladsbädd.

 

2015 Barbaresco Marcarini DOCG  Jäsningen sker på samma sätt som för vinerna ovan, här är skalmacerationen 60 – 70 dagar. Fatlagringen följer samma schema som för Barbaresco ovan.

Från och med årgången 2011 gör man även denna Barbaresco från Marcarini. Med sin svalare sydostliga exponering är vinerna lite stramare med mera återhållen fruktighet. Även denna Barbaresco är förfinad med den klassiska bouquet’n, inslag av viol och torkade löv med eleganta tanniner som smeker gommen länge.

Det har varit intressant och givande att prova så många viner av denna hängivna Barbaresco-producent: Fina upplevelser! De långa skalmacerationerna för husets viner ger mjukare och fylligare viner med mindre bittra tanniner. Vinerna är drickvänliga redan som unga. Detta utesluter inte god lagringspotential.

Som kronan på verket fick jag även prova Nadas Vino Spumante di Qualità, Rosato, Metodo Classico – 48 Mesi, Dosaggio Zero. Jag är väldigt förtjust i Nebbiolo-Spumante. Det här är det absolut bästa och elegantaste jag hittills provat.

Nu finns Nadas Langhe Nebbiolo 2020  i Alkos sortiment och längre fram under våren kan man köpa några viner av producenten på viinikellari.com

Källor:

Online-provning i mars 2021 och samtal med Enrico Nada i oktober 2021

Barolo and Barbaresco, The King and Queen of Italian Wine,  Kerine O’Keefe, 2014

Wine Spectator, December 2021

http://nadagiuseppe.it