Giacomo Fenocchio, Monforte d’Alba – online-tasting

Aktiivinen viiniharrastukseni alkoi vuonna 1985, 35 vuotta sitten. Alussa Bordeaux oli kovassa kurssissa. Ihastuin myös saksalaisiin viineihin. Vuosien kuluessa on mieltymykseni ennen kaikkea kehittynyt Piemonten ja Champagnen alueen viineihin. 

Enää en niin helposti innostu mutta sitten kuitenkin teen niin kun kohtaan viinejä jotka sanovat “klick”. Silloin viinintuottajan filosofia ja viinit vastaavat omaa kokemukseen pohjautuvaa makuani. 

Näin kävi kun sain maistaa piemontelaisen tuottajan Giacomo Fenocchion viinejä Grand Vin -tapahtumassa Helsingissä lokakuussa 2019: Klassisia, aromaattisesti puhtaita viinejä jotka kuvastavat kasvuympäristön maaperää ja mikroilmastoa ja joissa tammikypsytys vain viimeistelee hienostuneen lopputuloksen.

1989 vastuu viinitilan hoidosta siirtyi nuorelle Claudio Fenocchiolle isän odottamattoman poismenon jälkeen. Alkuvuodet eivät olleet helppoa aikaa, koska trendinä oli Barolojen voimakas tammikypsytys. Viidennen polven edustajana Claudio kuitenkin pysyi uskollisena Fenocchio-suvun perinteiselle tyylille.

Alun 7 hehtaaria ovat nyt 15 luomuviljeltyä: Eniten Bussia-tarhoja Monfortessa (sekä Villero, Castiglione Falletto ja Cannubi, Barolo). Arneis-tarhat ovat Tanaro-joen toisella puolella Roerossa.

Lainaan vuoden 2015 Gambero Rossoa: “The product of long maceration and patient ageing in Slavonian oak gives exemplary classic Barolos not only highly age-worthy, but approachable and enjoyable even shortly after release.”

Marraskuussa 2019 oli Helsingin Munskänkarnan jäsentilaisuutena Mr. Nebbiolon Barbera-tasting: Kahdeksan erinomaista Barberaa kuudelta eri huipputuottajalta. Suosikkini löytyi, oletin että se oli Fenocchion Barbera d’Alba Superiore ja se oli.

Viinitapahtumat seurasivat toinen toistaan kunnes ne maaliskuun ensimmäisen viikon jälkeen, covid-19 poikkeustilan takia, siirtyivät syksyyn tai seuraavalle vuodelle. Luovat, aloitteelliset toimijat kuten Mr. Nebbiolo eivät lamautuneet vaan lanseerasivat online-tastingit.

Perjantaina 17. huhtikuuta osallistuin viidenkymmenen muun viinin ystävän kanssa Wine Talk online-tastingiin, Claudio Fenocchion johdolla. 

Oli todella inspiroivaa ja informoivaa olla suorassa vuorovaikutuksessa itse viinintekijän kanssa ja samalla maistella sekä 2018 Roero Arneista ja 2014 Baroloa. Tunnin kuluttua Claudio jätti meidät vielä keskustelemaan keskenämme. Lähdin ryhmästä kolmen ja puolen tunnin kuluttua. Aika oli mennyt kuin siivillä!

Valkoinen, alkuperäinen lajike Arneis oli melkein hävinnyt 1970-luvulla, mutta onneksi se pelastettiin 1980-luvulla. Viinit ovat helposti lähestyttäviä, raikkaan hedelmäisiä, melko täyteläisiä ja kohtuuhappoisia. 

2018 Roero Arneis DOCG, Monteu Roero, 10 – 15 -vuotiaat köynnökset kasvavat kaakkoisrinteillä, 300 – 350 metrin korkeudessa. Maaperä on kalkkipitoista savea.  Rypäleet korjattiin syyskuun puolessa välissä. Kevyen puristuksen jälkeen rypälemehu jäähdytetään terästankissa jotta sakka laskeutuisi.  24 – 36 tunnin kuluttua kirkas rypälemehu erotetaan ja sitten aloitetaan lämpökontrolloitu käyminen.

Oljenkeltaisessa värissä on häivähdys vihreää. Moniulotteisessa tuoksussa raikasta hedelmäisyyttä ja hivenen kamomillaa. Raikkaan hedelmäisen, melko täyteläisen maun rakenne on elegantin tasapainoinen ja pitkä.

Erinomainen aperitiivi millä voi jatkaa läpi aterian, äyriäisrisotosta grillattuun kalaan ja valkoiseen lihaan. Autenttiset italialaiset valkoviinit ovat erinomaisia ruokaviinejä.  Lämpötilasuositus 10 – 12 astetta.

2014 Barolo DOCG, Monforte d’Alba

20-vuotiaat köynnökset kasvavat itärinteillä, 350 metrin korkeudessa. Maaperä on hiekkaa ja kalkkipitoista savea. Rypäleet korjattiin lokakuun puolessa välissä. 

Perinteinen vinifikaatio: spontaani käyminen ja pitkä 40 päivän kuorikontakti. Sitten kypsytys: 6 kk terästankeissa ja 30 kk suurissa, käytetyissä slavonialaisissa 25 – 35 hehtolitran tammitynnyreissä ja vielä pullossa.

Syvä rubiinin punainen väri. Intensiivinen, aromaattisesti puhdas, lämmin, kevyen mausteinen tuoksu, missä kuivattua ruusua, lakritsia ja aavistus tervaa. Todella puhdas, tasapainoinen maku, mikä toistaa tuoksun aromimaailmaa; täydellinen rakenne ja mikä pituus. Klassinen Barolo!

2014 oli vaikea vuosi Piemonten viinitarhoilla. Mitä silloin tekee ammattinsa erittäin hyvin taitava, vastuuntuntoinen viininviljelijä? Claudio Fenocchio antoi vastauksen tähän online-tastingissä: Green harvest, rypäleterttujen karsiminen, jopa kolme kertaa, ensin heinäkuussa niinkuin tapana on, jopa kaksi kertaa ja sitten vielä elokuussa. Lopputulos on enemmän konsentraatiota ja loistava Barolo!

Halusin myös maistaa Fenocchion Langhe Nebbiolon mikä löytyy Alkon verkkokaupasta. Tämä alkuperämerkintä on yleensä erinomainen hinta-laatu-suhteeltaan ja kevyempänä Nebbiolo-viininä gastronomisesti erittäin käyttökelpoinen. Nebbiolo kiehtoo aina ainutlaatuisella uutteisuuden, tanniinien ja happojen yhdistelmällä.

DOC Langhe –alkuperämerkintä lanseerattiin marraskuussa 1994 Piemonten eri rypälelajikkeille sekä Bianco- ja Rosso- sekoituksille. DOC Langhe Nebbiolo on erinomainen johdatus laadukkaammille ja kalliimmille DOCG Barolo ja DOCG Barbaresco viineille mitkä myös vaativat pitempää kypsytystä optimaalisen nautinnon saavuttamiseksi.

2017 Langhe Nebbiolo DOC

15-vuotiaat köynnökset kasvavat itärinteillä, 300 metrin korkeudessa. Maaperä on sinistä merkkelisavea ja tuffia. Rypäleet korjattiin lokakuun puolessa välissä.

Perinteinen vinifikaatio: spontaani käyminen ja 10 päivän kuorikontakti terästankissa. Sitten kypsytys: 6 kk suurissa, käytetyissä slavonialaisissa 25 – 35 hehtolitran tammitynnyreissä ja vielä pullossa.

Viini kimaltelee vaalean granaatinkiven vivahteissa. Viskositeetti on todella korkea. Hienostunut, intensiivisen hedelmäinen tuoksu on kukkainen ja marjainen. Keskitäyteläisessä maussa eleganttia, runsasta hedelmäisyyttä, kuivattua ruusua. Miellyttävät tanniinit hyväilevät suuta. Todella hienostunut ja tasapainoinen Langhe Nebbiolo!

Nautinnollista kultareunaa arkeen Parmigiano Reggianon, parmesanjuuston kera!

Photo credit: Pullojen ja lasien kuvat omat, muut Giacomo Fenocchiolta.

http://www.giacomofenocchio.com

2 thoughts on “Giacomo Fenocchio, Monforte d’Alba – online-tasting”

Comments are closed.