Chiara Boschis, E. Pira & Figli – elävä legenda ja Power Lady

Olin lukenut Barolo Boys’in ja Chiara Boschis’in merkittävästä panoksesta Piemonten viininvalmistuksen nykyaikaistamiseksi 1990-luvulla. En ollut kuitenkaan maistanut Chiara Boschis’in, E. Pira & Figli, viinejä ennen 21. toukokuuta. Maahantuoja Mr. Nebbiolon järjestämässä online-tastingissä saimme kuunnella ja haastatella tätä työlleen intohimoisesti omistautunutta, kokenutta viininviljelijää kahden ja puolen tunnin ajan.

Maistelin tastingissä ja seuraavien päivien aikana 2018 Langhe Nebbioloa ja 2016 Barolo Via Nuovaa. Arviot viineistä alempana mutta ensin vähän taustatietoa.

Paljon on Piemontessa muuttunut sitten 1980-luvun. Sysäys modernimpaan viininvalmistukseen oli vallankumous minkä Barolo Boys -ryhmä aloitti. Nuoret olivat matkustaneet mm. Burgundissa, missä he olivat maistaneet raikkaita, hedelmäisiä barrique-kypsytettyjä viinejä. Niihin verrattuna silloiset Barolot tuntuivat tunkkaisilta. Suosiollisissa olosuhteissa oli tosin luotu viinejä mitkä pitkän kellaroinnin tuloksena kehittivät hienoja tervan ja nahan aromeja.

Nämä nuoret miehet mm. Elio Altare ja Domenico Clerico yhdessä nuoren naisen, Chiara Boschis, kanssa aloittivat vallankumouksen, mistä on tehty dokumettielokuva, Barolo Boys. Storia di una Rivoluzione 2014. He hajottivat moottorisahalla 50 vuotta vanhoja isoja tammisäiliöitä, botti, joita oli ollut vaikea puhdistaa. Seurasi lukuisia teknisiä innovaatioita, mm. uusia barrique-tynnyreitä, yksittäisten palstojen, single cru, vinifikaatiota, lyhyempää maseraatiota.  Green harvest –viinirypäleterttujen karsiminen piti tehdä yöllä salaa vanhemmalta sukupolvelta jonka mielestä se oli sulaa tuhlausta. Ryhmän motto oli: “We want to make Barolo the best we can.”

Vallankumous on aina antiteesi mikä vähitellen johtaa synteesiin. Niin kävi myös tässä tapauksessa, huomattiin että alun into käyttää runsaasti uutta ranskalaista tammea peitti Nebbiolon eleganttia luonnetta. Baroloa pitää kypsyttää 38 kuukautta, 1. marraskuuta lukien, josta vähintään 18 kk tammitynnyreissä, suuri botti tai pienempi barrique, slavonialaista tai ranskalaista tammea sekä koko että paahtamisen aste vaihtelevat.

Piemonten viinit eivät ole koskaan olleet niin loistavia kuin nyt kiitos ilmaston lämpenemisen mikä on suonut monta peräkkäistä, erinomaista vuosikertaa mutta ennen kaikkea ‘vallankumouksellisten’ intohimoisen ja peräänantamattoman työn menneinä vuosikymmeninä.

Barolon sydämessä sijaitsevan, historiallisesti merkittävän viinitilan, Pira & Figli, omistaja kuoli aivan liian nuorena 64 vuoden iässä ja kun suvussa ei ollut jatkajia, Chiaran vanhemmat, kahdeksannen polven viininviljelijät, saivat ostaa hyvän ystävän viinitarhat, mitkä nyt ovat Chiaran.

Vuosikerta 1990 oli Chiaran ensimmäinen, Barolo Riserva Cannubi mikä sai Gambero Rossolta parhaan Tre Bicchieri -maininnan.

Chiara Boschis, tämä yhdeksännen polven dynaaminen viininviljelijä ja elävä legenda viihtyy työtä tehden viinitarhoillaan, joskus työpäivät venyvät 12-tuntisiksi. Viinit ovat sekä Italiassa että kansainvälisesti suuresti arvostettuja, kysyntää on paljon yli tarjonnan.

12,5 hehtaarilla, Barolon, Monforte d’Alban ja Serralunga d’Alban parhailla tarhoilla viljellään Nebbiolo-, Barbera- ja Dolcetto- rypäleitä, käytetään paikallisia hiivakantoja, ei lainkaan tai minimaalista suodatusta. Vuosituotanto on noin 45 000 pulloa. Paljon enemmänkin voisi tuottaa mutta silloin laatu kärsisi. Luomusertifikaatti on vuodesta 2014. Chiaran veli Giorgio vastaa kellarityöstä kun taas Chiara viihtyy töissä viinitarhoilla. Giorgion tyttäret ovat mukana viinitilan töissä. Biodiversiteetti on kunniassa: Viiniköynnösten välit näyttävät reheviltä kukkaniityiltä missä  linnut ja hyönteiset viihtyvät.

Viinit talon portfoliossa: Dolcetto d’Alba, Barbera d’Alba Superiore, Langhe Nebbiolo, Barolo Via Nuova, Barolo Mosconi ja Barolo Cannubi. Kaikki muut paitsi Dolcetto-viinit saavat osakseen tammikypsytystä. Chiaran filosofiassa puu, tammi on väline, mikä ei missään nimessä saa kätkeä rypäleen omaa eleganssia. Via Nuovaa käytetään sekä suuressa botti-tynnyrissä että kevyesti paahdetussa ranskalaisessa barrique’issa, joista 30 % uusia.

Via Nuova oli ennen single cru, nykyään nimeltään Terlo. Chiara halusi säilyttää vanhan Via Nuova -nimen, niin viinistä tuli assemblage missä rypäleitä seitsemältä eri tarhalta: Terlo ja Liste Barolossa, Gabutti ja Baudana Serralunga d’Albassa, Ravera ja Mosconi Monforte d’Albassa, myöhemmin on lisätty vielä Barolo-rypäleitä Paiagallosta. Alussa tarhojen rypäleet vinifioitiin erikseen jotta päästiin perille niiden luonteesta. Nykyään Via Nuovan eri tarhojen rypäleitä vinifiodaan yhdessä kypsyysasteen mukaan. Lopullinen sekoitus, assemblage, tehdään muutamaa kuukautta ennen pullotusta.

Cannubi ja Mosconi tulevat single cru -palstoilta. Näissä Baroloissa halutaan puhtaasti ilmentää kasvupaikan ominaispiirteitä, siis yksittäisen terroirin luonnetta.  Elegantti Cannubi vinifiodaan botti-tynnyreissä kun taas maskuliinisempi Mosconi vaatii barrique-kypsytystä, 24 kk.

Alkuperämerkintä DOC Langhe Nebbiolo syntyi 1994. Se on ollut menestystarina. Viineihin käytetään nuorempien köynnösten rypäleitä, tammikypsytys on lyhyempi.

Chiara Boschis’in Langhe Nebbiolossa on ‘rajarypäleitä’. Kun naapuri ei ole siirtynyt luomuviljelyyn, ei myöskään kolmen rajalla sijaitsevan viiniköynnösrivin katsota olevan luomurypäleitä eli tämä viini ei ole vino biologico. Enin osa rypäleistä tulee lähellä Mosconia sijaitsevalta Le Coste -tarhalta ja Monforte d’Alban Raverasta. Kymmenen päivän käymisen jälkeen 12 kk sekä kevyesti paahdetussa ranskalaisessa barrique-tynnyrissä, second och third passage, että isoissa botti-sammioissa.

2018 Langhe Nebbiolo on runsas, generoosi, nuori Nebbiolo missä elegantti, kirsikkainen hedelmä ja suuta hyväilevät hyvin integroituneet tanniinit kohtaavat loistavan tasapainoisessa ja konsentroituneessa rakenteessa. Dekantointi luo lisää nautittavuutta. Tämä Langhe Nebbiolo päihittää monet keskinkertaiset barolot!

2016 Barolo Via Nuova Moniulotteinen, elegantti tuoksu missä häivähdys ruusua ja mausteita. Nuori, tasapainoinen maku on moniulotteinen, konsentroitunut ja kerroksellinen. Hienot samettisen karheat tanniinit kertovat laadusta, ne hyväilevät suuta pitkään.

Avasin tämän loistavan Barolon liian varhain mutta dekantointi ja sopiva ruoka antoi viinistä enemmän. Suosikkikomboni on porocarpaccio.

Tiesin että syksymmällä saisin maistella ylistettyä Cannubia ja ehkä Mosconia. Odotellessani tilasin tuottajan Dolcetto d’Albaa eräästä verkkokaupasta. Dolcetto-rypälelajikkeen viljely on vaikeaa mutta sitä viljellään koska se kuuluu Piemonten kulttuuriperintöön. Vuosikerta oli 2020 ja tiesin että se oli liian nuorta maisteltavaksi mutta olin utelias. Dolcetto d’Alba on ainoa Chiaran viineistä mitä ei ole tammikypsytetty.

2020 Dolcetto d’Alba  Nuori, mehevä hedelmäisyys hallitsee mutta kun viini on näin tasapainoinen ja varsinkin kun sitä nauttii sopivan ruoan kanssa niin sen nuoruuden kulmikkuus pyöristyy. Seuraava pullo nautitaan vuoden päästä.

Ja sitten koitti aika: Sain maistella Chiara Boschisin Barolo Cannubia 2016 yhdessä Barbera d’Alba Superioren 2018 ja Barolo Mosconin 2016 kanssa.

Barbera d’Alba Superiore 2018 Superiore on aina tammikypsytetty. Tässä “tuore” tammi on niin hyvin integroitu että sen aistii vain mausteisuutena mikä ryhdistää elegantisti Barberan luonnollista hapokkuutta, jälkimaku on erittäin miellyttävä ja pitkä. Yksi parhaista ja ehkä parhain genressään!

Barolo Mosconi 2016  Barrique-kypsytetty (kolmasosa kutakin uutta, second use ja third+ use –kevyesti paahdettua tammea) ”versio” edustaa tyypillistä, voimakasta, moniulotteista Monforte-tyyliä. Hyvin integroitu tammi yhdistyy miellyttävänä mausteisuutena kainoon kukkaisuuteen. Suurenmoinen, hyvin rakennettu, moniulotteinen Barolo joka kehittyy aina vain  paremmaksi tulevina vuosina!

Barolo Cannubi 2016  Runsas, hienostunut, moniulotteinen tuoksu lupaa suuria! Raikas, elegantti hedelmäisyys missä tummaa kirsikkaa yhdistyneenä silkkisiin tanniineihin erittäin tasapainoisessa rakenteessa hyväilee suuta ja suo niin suuren elämyksen että seuraava suullinen saa odottaa. Sitä vain nauttii ja kokee onnellisuutta.

Tunnen olevani etuoikeutettu saatuani maistaa tämän työlleen intohimoisesti omistautuneen, kokeneen ja taitavan viininviljelijän kaikki kuusi viiniä. Kaikki kolme Baroloa olivat erinomaista vuosikertaa 2016. Ne ovat tosin kehityskaarensa alussa mutta tarjosivat jo nyt suuren elämyksen. Chiara Boschisin alkuperäinen tavoite, “to make the Barolo the best we could” on toteutunut: Viinit ovat puhtaita, raikkaita, hienostuneen hedelmäisiä ja konsentroituneita. Niissä on loistava rakenne ja tasapaino sekä uskomattoman pitkä jälkimaku. 

 

Lähteet

Online-tasting ja Chiara Boschisin haastattelu, Mr. Nebbiolo, 21.5.2021

WhatsApp-puhelu Chiara Boschisin kanssa 18.6.2021

www.pira-chiaraboschis.com 

www.indigenousselections.com 

Blogi www.piemontegirl.com ja Chiara Boschis’in haastattelu, YouTube

A New Wave in Italy – Women Lead the Way in Piedmont, October 31 2018, Wine Spectator

Elio Altaren haastattelu dokumenttielokuvan Barolo Boys -näytöksen yhteydessä New Yorkissa 2014, YouTube

Photo credit:

Pullojen kuvat omat

Featured image ja  Chiara Boschis, Jan Lundmark

Biodiversiteetti, Chiara Boschis

 

Chiara Boschis, E. Pira & Figli – en legend och Power Lady

Jag kände till den historiska betydelsen av Barolo Boys’ och Chiara Boschis’ insats för en modernisering av vinifieringen i Piemonte på 1990-talet. Jag hade dock aldrig provat Chiara Boschis’, E. Pira & Figli, viner. Tack vare importören Mr. Nebbiolos goda kontakter var det möjligt att delta i en on-line vinprovning med den hängivna och engagerade Chiara, den 21 maj 2021. Det blev mycket intressant och informativt under två och en halv timme. Då och under följande dagar provade jag 2018 Langhe Nebbiolo och 2016 Barolo Via Nuova. Omdömen följer längre fram, men först lite bakgrundsfakta. 

Det är mycket som har förändrats i Piemonte sedan 1980-talet. Ett stort steg i utvecklingen mot modernare vintillverkning inleddes av de s. k. Barolo Boys. De hade rest i Bourgogne och där kommit i kontakt med fräscha, fruktiga barrique-lagrade viner. Vid jämförelsen kändes de dåtida Barolo-vinerna unkna. Visserligen lyckades man ibland vid optimala förhållanden skapa viner som med åren utvecklades fint med karaktär av tjära, läder osv. 

Dessa ynglingar bl. a. Elio Altare och Domenico Clerico tillsammans med en kvinna, Chiara Boschis startade en revolution. Man har gjort en dokumentärfilm om gruppens arbete och fina gemenskap. (Barolo Boys. Storia di una Rivoluzione 2014). De sågade sönder med motorsåg 50 år gamla botti som hade varit svåra att rengöra och införde en serie av tekniska innovationer som ny ren utrustning, användning av barrique, vinifiering av single cru, kortare maceration. Green harvest fick de göra nattetid i smyg för den äldre generationen som tyckte det var slöseri. Jag citerar Chiara Boschis: “We wanted to make Barolo the best we could.”  

En revolution är en antites som så småningom leder till en syntes. Så även i det här fallet, i början använde man för mycket ny fransk ek som dolde Nebbiolo-druvans fina, eleganta karaktär. Barolo ska lagras i 38 månader varav minst 18 månader i ekfat, stora botti eller mindre fat, slavonsk eller fransk ek, det är valfritt, man varierar storleken och rostningen.

Vinerna i Piemonte har aldrig varit bättre än nu tack vare klimatuppvärmningen som gett många fina årgångar efter varandra men framför allt är det ett resultat av ‘revolutionärernas’ passionerade, ihärdiga arbete under de gångna årtionden.

Luigi Pira som ägde den historiskt betydelsefulla vingården, E. Pira & Figli i hjärtat av Barolo, dog för tidigt vid 64 års ålder. Chiara Boschis föräldrar, som var åttonde generationens vinodlare och goda vänner till familjen Pira fick köpa vingården som nu är Chiaras. Hennes första årgång var 1990, en Barolo Riserva Cannubi som fick Tre Bicchieri av Gambero Rosso. 

Idag är Chiara Boschis en levande legend: En dynamisk, ekologisk producent som jobbar 12 timmars dagar för att hon tycker det roligt. Hennes viner är både nationellt och internationellt erkända och eftersökta mer än det finns utbud.

Man odlar Nebbiolo, Barbera och Dolcetto på 12,5 hektar i Barolos bästa lägen samt i Monforte d’Alba och Serralunga d’Alba. Årsproduktionen, som är cirka 45 000 flaskor, kunde vara många fler flaskor men då skulle kvaliteten lida. Man använder lokala jäststammar, ingen eller ytterst lätt filtrering. Ekologiskt certifikat fick de 2014. Brodern Giorgio ansvarar för källararbetet, även hans döttrar är engagerade. Chiara trivs med arbetet ute i vingårdarna där utrymmet mellan vinraderna ser ut som prunkande blomsterängar. Biodiversitet med blommor, bin och fågelbon är en central princip vid ekologisk odling. 

I husets portfolio ingår Dolcetto d’Alba, Barbera d’Alba Superiore, Langhe Nebbiolo, Barolo Via Nuova, Barolo Mosconi och Barolo Cannubi. Alla utom deras Dolcetto-viner är lagrade på ekfat. Enligt Chiara är träet, eken ett instrument, som inte får dölja vinets elegans. För Via Nuova använder man både botti och lätt rostad fransk barrique varav 30 % nya.

Ett single cru -läge i Barolo hette tidigare Via Nuova, numera är det omdöpt till Terlo. Chiara ville behålla det gamla namnet, alltså blev Via Nuova assemblage av Terlo och Liste i Barolo, Gabutti och Baudana i Serralunga d’Alba samt Ravera och Mosconi i Monforte d’Alba, senare har man lagt till även Barolo-druvor från Paiagallo. I denna assemblage ingår druvor från sju olika vingårdar. I början vinifierade man druvorna från olika vingårdslägen separat för att lära känna deras karaktär men inte mera. Nu vinifierar man tillsammans druvor med samma mognadsgrad från olika växtplatser. Ursprunget avgör användningen av barrique/botti: De tuffare appellationerna från Monforte d’Alba och Serralunga d’Alba fordrar barrique medan för Barolo-lägen som Terlo och Cannubi passar botti bättre, sammanlagt 24 månader.

Den slutgiltiga blandningen, assemblage, gör man några månader innan vinet tappas på flaska. 

Cannubi och Mosconi är single cru. Chiaras avsikt är att i dessa Barolo-viner ge ett rent uttryck för det enskilda vingårdsläget. Det eleganta Cannubi vinifieras i botti medan det mera maskulina Mosconi fordrar barrique, 24 månader.

Hela livet har Chiara jobbat med utmaningar i ett tidigare mycket mansdominerat yrke. En av de största har varit att övertyga alla Cannubis tiotals vinodlare att gå över till ekologisk odling, en stor utmaning för langheser anses vara stora individualister. Hon lyckades och idag är hela Cannubi ekologisk! Alla grannar har inte gått över till ekologisk odling och enligt bestämmelserna kan man inte göra ekologiskt vin av de tre angränsande raderna.

Ursprungsbeteckningen DOC Langhe Nebbiolo som föddes 1994 har varit en framgångshistoria. Man kan använda druvor av yngre rankor med kortare fatlagring. 

I Chiara Boschis’ Langhe Nebbiolo ingår ‘gränsdruvor’ från vinrankor som angränsar till icke-ekologisk odling, alltså blev vinet inte vino biologico. Merparten kommer från Le Coste, nära Mosconi, och Ravera  i Monforte d’Alba. Efter 10 dagars jäsning, 12 månader i second och third passage lätt rostad fransk barrique samt botti.

2018 Langhe Nebbiolo är ovanligt yppig och generös med fin körsbärsfruktighet, koncentration och elegant struktur där de unga, gomsmekande tanninerna är välintegrerade. Denna Langhe Nebbiolo slår många mediokra Barolon. 

2016  Barolo Via Nuova Otroligt väl sammansatt, elegant doft av blommor som rosor och kryddor; smaken är ung, komplex, koncentrerad och djup. De fina, sammetsträva tanninerna smeker gommen i den balanserade strukturen, smakens längd berättar om kvaliteten.

Det var för tidigt att öppna denna unga strålande Barolo nu, men dekantering och passande maträtt hjälpte till. Min favoritkombo är rencarpaccio!

Jag visste att jag längre fram under hösten skulle erbjudas möjlighet att få prova det lovsjungna Cannubi och eventuellt Mosconi. I väntan på det beställde jag producentens Dolcetto d’Alba från en näthandel. Druvsorten Dolcetto är svårodlad men alla seriösa vinodlare vill ha den i sin portfolio för den ingår i det piemontesiska kulturarvet. Årgången var 2020 och jag visste att det var alldeles för tidigt att konsumera men jag var nyfiken. Dolcetto är det enda av Chiaras viner som inte är fatlagrat.

2020 Dolcetto d’Alba  Den unga, saftiga fruktigheten dominerar men när vinet är välbalanserat som detta är det en njutning och då speciellt till en passande maträtt som slipar av ungdomens “stöddighet”. Nästa flaska avnjutes tidigast om ett år. 

Och så var det dags att prova Chiara Boschis Barolo Cannubi 2016 tillsammans med Barbera d’Alba Superiore 2018 och Barolo Mosconi 2016.

Barbera d’Alba Superiore 2018  Superiore är alltid fatlagrat och här är den “färska” fattonen så väl integrerad att den bara kryddar och på ett elegant sätt strukturerar druvsorten Barberas naturliga syrlighet, eftersmaken är otroligt behaglig och lång. En av de absolut bästa om inte den bästa i sin genre!!!

Barolo Mosconi 2016, den “tuffare” barrique-lagrade (en tredjedel av vardera ny, second use och third+ use av lätt rostade fat) versionen representerar den typiska, kraftiga, väl strukturerade Monforte-stilen. Den väl integrerade fattonen känns som behaglig kryddighet ovanpå en blyg blommighet som säkert kommer att utvecklas de kommande åren. Ett stort, komplext vin i sin linda!

Barolo Cannubi 2016 Redan den stora, sofistikerade, sammansatta doften utlovar ett grandiost vin! Den fräscha, eleganta fruktigheten med inslag av mörka körsbär tillsammans med de silkeslena tanninerna i en underbart välstrukturerad balans bjuder på en oförglömlig, mångfasetterad upplevelse. Man njuter och blir lycklig! 

Jag känner mig privilegierad när jag fått prova alla de sex vinerna av denna hängivna, passionerade, skickliga vinodlare. Dessutom var alla tre Barolo av den utmärkta årgången 2016, visserligen är de i början av sin utveckling men redan så njutbara. Chiara Boschis’ ursprungliga ambition, “to make the Barolo the best we could” har blivit verklighet: Vinerna är rena, fräscha, elegant fruktiga, koncentrerade, väl strukturerade och balanserade med otroligt lång eftersmak.  

Källor

Online-tasting med Chiara Boschis i regi av Mr. Nebbiolo, 21.5.2021

WhatsApp-samtal med Chiara Boschis 18.6.2021

www.pira-chiaraboschis.com 

www.indigenousselections.com 

Bloggen www.piemontegirl.com och bloggarens intervju med Chiara Boschis på YouTube

A New Wave in Italy – Women Lead the Way in Piedmont, October 31 2018, Wine Spectator

Intervju med Elio Altare i samband med visningen av dokumentärfilmen Barolo Boys i New York 2014, YouTube

Photo credit: Foton av flaskor mina egna

Featured image och fotot av Chiara Boschis, Jan Lundmark

Biodiversitet, Chiara Boschis